Keskustelu hiljentyi sosiaalihuollon Kanta-Palveluun liittymisen osalta, mitä nyt oikein sitten tapahtuu, mistä on kysymys? Huhuja kuului jo vuoden 2023 puolella, että erityisesti hyvinvointialueiden käytössä olevat tietojärjestelmät ja niihin tehtävät päivitykset eivät ole mahdollisia nykyisessä aikataulussa. Ainakin jos tämä halutaan tehdä hallitusti ja järkevästi. Nyt vaikuttaakin siltä, että tähän huoleen reagoidaan ja asiakastietolakia oltaisiin päivittämässä mm. siirtymäaikojen osalta.
Sinänsä mikään ei ole virallisesti vielä muuttunut, asiakastietolaissa määritellyt sosiaalihuollon siirtymäajat ovat ainakin vielä toistaiseksi voimassa sellaisenaan. Se mitä on tapahtunut, on, että hallitus on ehdottanut muutoksia voimassaolevaan asiakastietolakiin ja tästä tiedottivat maaliskuun puolivälissä STM ja Kelan Kanta-Palveluyksikkö.
Muutoksia on ehdotettu tehtäväksi kolmeen eri lainkohtaan:
- sosiaalihuollon Kanta-palveluun liittymisen määräaikoihin
- sosiaalihuollon ammattilaisten oikeuksiin saada tietoja potilaiden Kela-etuuksista
- terveydenhuollon oikeuksiin luovuttaa potilastietoja potilaan kanssa sovitulle palvelunantajalle
Kelan tiedotteen mukaan hallitus on esittänyt, että julkisen ja yksityisen sosiaalihuollon täytyisi liittyä Kanta-palveluihin ja aloittaa asiakirjojen tallentaminen viimeistään 1.3.2026. Vain perheoikeudellisissa palveluissa tallennusvelvoite alkaisi tätä myöhemmin. Samaisessa tiedotteessa kuitenkin alleviivataan myös sitä, että valmistelevia töitä ei missään nimessä pidä hidastaa vaikka uudet siirtymäajat tulisivatkin voimaan. Siirtymäajalla pyritään turvaamaan hallittu siirtymä, jotta tarvittavat muutokset ehditään toteuttaa käyttöön tulevissa tietojärjestelmissä.
Näin ollen mahdollinen lisäaika kannattaakin käyttää hyödyksi ja aloittaa hallittu siirtymäprosessi myös hallinnollisella puolella niin yksityisen, kuin julkisenkin liittyjän osalta. Muistutuksena myös se, että itse tietojärjestelmä on vain osa liittymisprosessia, ja esimerkiksi tietoturvasuunnitelma kannattaa päivittää ajantasaiseksi tai sen laatiminen kannattaa aloittaa viimeistään tässä vaiheessa, jos se on edelleen laatimatta.
Mikäli käytössä oleva tietojärjestelmä on teknisesti valmis liittymään Kanta-Palvelun sosiaalihuollon arkistoon, kannattaa arkisto ottaa käyttöön mahdollisimman pian, sillä tällöin Kanta-Palvelun hyödyt ovat heti käytettävissä ja suurin ruuhka liittymisen osalta on vasta edessäpäin. Ajoissa liittymisestä ei siis ole mitään haittaa, vaan päinvastoin hyötyä.
Jos kaipaat apua liittymisvalmistelujen suunnitteluun, tietoturvasuunnitelman laatimiseen tai tietosuoja ja tietoturvakäytäntöjen päivittämiseen, voimme auttaa sinua CyberCare Kymi- hankkeessa kaikessa tässä. Otathan matalalla kynnyksellä yhteyttä, niin selvitetään, kuinka voisimme olla avuksi. Ja toki autamme tässä samassa teemassa myös terveydenhuollon toimijoita, jotka eivät ole vielä Kanta-Palveluun liittyneet.
STM:n tiedote: https://stm.fi/-/hallitus-ehdottaa-muutoksia-asiakastietolakiin
Artikkelin on kirjoittanut Heidi Ilmonen, CyberCare Kymi -hankkeen projektipäällikkö.
Jos Kanta-palveluihin liittyvät aiheet mietityttävät, ilmoittaudu CyberCare-verkoston seuraavaan verkostotapaamiseen, joka järjestetään torstaina 23.5. klo 17-18:30. Maksuttoman tapaamisen aiheena on Kanta-palvelut ja aiheesta on puhumassa Kanta-palvelutoiminnan päällikkö Jaana Nissilä. Voit osallistua etänä tai paikan päällä Kotkassa.